Laskeuduimme eräänä syyskuisena torstaiaamupäivänä lampaiden luvatun maan pikkuriikkiselle lentokentälle. Poimimme laukkumme kentän ainoalta laukkunauhalta ja astelimme ovista ulos tyhjyyteen. Ympärillä ei näkynyt mitään muuta kuin sumua. Ei edes yhtään puuta tai pensasta. Tai rakennusta. Tai lammasta! Näkyi vain sumua ja karua, lyhyen ruohon peittämää maata. Olimme siis saapuneet Fäärsaarille, maahan jossa ei kasva puita (jos ei lasketa kyliin istutettuja puita), jossa sataa yli 200 päivää vuodesta ja jossa soutu on kansallisurheilulaji. Paikalliset kertoivat meille puolitosissaan tarinan siitä, miten heidän esi-isänsä olivat saarelle aikoinaan päätyneet. Tarinan mukaan viikingit olivat joskus vuonna nakki olleet matkalla Skotlannista Norjaan, mutta pysähtyneet matkalla olleille saarille ja jättäneet sinne kaikki merisairaat viikingit. Tästä syystä fäärsaarelaiset ovat harvinaisen merisairasta kansaa, mikä on aika ironista ottaen huomioon sen, että noin 85% maan vientituotteista on kalaa, joten hyvin suuri osa asukkaista on kalastajia.
Mutta millainen paikka tämä sitten on? Fäärsaaret on autonominen, 18 saaresta koostuva saariryhmä, joka kuuluu tanskan kuningaskunnalle. Saarilla asuu yhteensä saman verran ihmisiä kuin Porvoossa, eli runsaat 48 000 henkilöä, kun taas lampaita, Fäärsaarten yleisintä kotieläintä on yli 70 000 yksilöä. Lampaat onkin yksi saarten tärkeimmistä trademarkeista, ja lampaanvillapaitamyymälöitä onkin pääkaupungissa Torshavnissa enemmän kuin ruokakauppoja.
Fäärsaarelaiset muistuttavat joissain asioissa suomalaisia todella paljon. Hekin ovat erittäin viinaan meneviä tyyppejä ja alkoholilainsäädäntö on jopa älyttömämpi kuin suomessa, sillä edes keskiolutta ei saa ruokakaupasta. Alkoholinjuonti on useasti erittäin kännihakuista ja baarin ulkopuolella tulikin mukavan kotoisa olo kun pilkun jälkeen joku oksentaa baarin kulmaan poliisiauton sinisen valon välkkeessä. Meno ei toisaalta yllättänyt kun kyseisessä baarissa torstaista lauantaihin oli ”monkey night” niminen viinabuffet, jolloin sai 14 eurolla (eli noin kahden tuopin hinnalla) rajattomasti hanajuomia koko illan. En pysty edes kuvittelemaan miten pahasti mopo karkaisi käsistä jos suomessa olisi olemassa tuollainen baari. Älytöntä.
Pääkaupungissa Torshavnissa asuu 35% koko väestöstä ja se on väkiluvultaan yksi maailman pienimmistä pääkaupungeista. Ei sitä oikeastaan kaupungiksi haluaisi kutsuakaan, se muistuttaa paljon enemmän pientä kalastajakylää. Keskustan rakennuskanta koostuu suurimmaksi osaksi korkeintaan kolmikerroksisista puutaloista. Pienen kokonsa takia Torshavnin hyviä puolia on se, ettei koskaan tarvitse kärsiä valinnanvaikeudesta. Kun kaupungista löytyy se yksi irkkupubi, yksi pizzakebabravintola, yksi posti, yksi kuntosali, yksi leffateatteri sekä yksi Alkoa vastaava valtion omistama Rúsdrekkasøla Landsins niminen viinakauppa, päätökset on helppo tehdä. Tämä ei tietenkään aina ole hyvä asia, sillä fäärsaarelaisen on aika pieni todennäköisyys saada lempiartistinsa keikalle kaupunkiinsa. Kun keskustelin aiheesta parin torshavnilaisen nuoren kanssa tupakkapaikalla, he kertoivat tohkeissaan siitä, kuinka Twisted Sisters yhtye oli kesällä esiintynyt Klaksvikissa. Bändin nimi toimi kuin taikasana, sillä kaikki kuuloetäisyydellä olleet liittyivät heti keskusteluun ja ylpeilivät keikalla. Voisin vannoa että KAIKKI sinä iltana baarissa olleet olivat käyneet sillä keikalla. Fäärsaarelaisten ei ole varaa olla nirsoja keikkojen suhteen.
Mutta nyt kun olen vähän kuvaillut saarien pääkaupunkia voittekin jo varmaan kuvitella mitä sen ulkopuolella on. Ei paljon mitään muuta kuin henkeäsalpaavia maisemia. Ja lampaita. Lensimme helikopterilla (mikä on siellä yleisesti käytetty julkinen kulkuväline) Klaksviikkiin, Fäärsaarten toiseksi suurimpaan kylään, jonka ylpeys on sen kaunis puukirkko. Kirkon ja helipadin lisäksi siellä ei oikeastaan ole muita mainitsemisen arvoisia kohteita paitsi Föroya Bjór panimo, joka on yksi Fäärsaarten kahdesta(!!!) panimosta. Mutta tärkeimmät nähtävyydet ovat tietenkin saarien uskomaton luonto eikä sinne tulla mitään arkkitehtuuria katsomaankaan. Hienoimpia kokemuksia oli lunniristeily, jolla ei kylläkään nähty ensimmäistäkään lunnia mutta sitäkin upeampia kymmeniä metrejä merestä pystysuoraan kohoavia kallioseinämiä. Ja näimme kyllä korkealle vuorien jyrkille rinteille roudattuja lampaita jotka oli oppaamme mukaan viety sinne pelkästään siksi, että niiden liha maistuu paremmalta jos ne ovat laiduntaneet näissä hieman hurjemmissa oloissa. Kai se sitten on kaiken tämän vaivan arvoista vaikka sieltä tippuu mereen joka kesä pari lammasta ja omistajien on kauhea duuni kiivetä hoitamaan lampaita.
Miten Fäärsaaret tiivistäisi näin lopuksi muutamaan lauseeseen? Se tuntui virkistävällä tavalla hyvin eristäytyneeltä kaikesta muusta maailmasta. Vähän kuin aika olisi pysähtynyt ennen kuin oltiin päästy internetin tuoman globalisaatiovimman kehityksen vauhtiin. Eikä tämä johdu pelkästään saarten etäisestä sijainnista vaan myös siitä, että saarten asukkaat ovat luonteeltaan hyvin vaatimattomia, pienen maan kansalaisia jotka osaavat arvostaa saariaan ja niiden kaunista mutkattomuutta.
Lähteet: http://fi.wikipedia.org/wiki/F%C3%A4rsaaret