Vietin kevään 2018 Chilen pääkaupungissa Santiagossa bilateral-vaihdossa, Pontificia Universidad Católica de Chile -nimisessä yliopistossa, lyhyemmin La Católicassa. Valitsin Chilen, koska halusin jotain uutta ja eksoottista, eikä huteran espanjan kielen taidon parantamisestakaan ollut haittaa. Lisäksi halusin oppia miljoonakaupungin urbaaneista haasteista sekä tutustua paikalliseen luontoon ja maisema-arkkitehtuuriin. Lähdin siis lähinnä kieli- ja kulttuurivaihtoon, enkä esimerkiksi valinnut kohdetta yliopiston tai muiden suositusten perusteella. Pieni breikki tutusta pohjoisesta arjesta ja sen kiireistä teki hyvää, varsinkin kun vaihdon kurssit valitsi sen perusteella, ettei niitä voi tehdä Suomessa ja kun lomailtua sekä reissailtuakin tuli.
Odotukseni ennen lähtöä olivat kasvaa ihmisenä, palata takaisin levänneenä ja inspiroituneena, matkustella ja kansainvälistyä. Halusin oppia puhumaan espanjaa itsevarmasti ja kokea, miltä tuntuu elää täysin erilaisessa kulttuurissa. Ajattelin, että vaihdossa hengataan isolla muista vaihtareista koostuvalla porukalla ja biletetään paljon. Pelkäsin, että jotain sattuu tai että koti-ikävä riipii liikaa. Luulin, etten vaihtarina tutustu ollenkaan paikallisiin.
Lopulta vaihto-opiskelu kasvatti hurjasti. Joka päivä oli ikään kuin pientä taistelua Chilen byrokratiaviidakossa, jossa suomalaiseen sujuvuuteen tottuneella meinasi mennä monestikin hermot. Tiesin, että oppisin arvostamaan vaihdossa Suomea, mutten osannut aavistaa miten kummallisissa asioissa sitä nyt arvostankaan. Tuntuu helpottavalta, kun prepaidia ei tarvitse ladata apteekissa, kun vuokraa ei tarvitse maksaa käteisellä, kun hanan paine on just eikä melkein sopiva ja kun passin voi tilata netistä ja kätevästi noutaa muutaman päivän päästä R-Kioskilta. Energiansäästöstä, kierrätyksestä, demokratiaan luottamisesta, luonnonsuojelusta ja suhteellisen pienistä tuloeroista puhumattakaan.
Sanotaan, että kieltä oppii parhaiten asumalla maassa, jossa sitä puhutaan. Pitää paikkansa. Hoidin kaikki asiat espanjaksi, opiskelin espanjaksi ja puhuin kavereideni kanssa espanjaa. Näin ollen kielitaitoa karttui, ja sitä aion pitää yllä. Vaikka moni asia chileläisessä arjessani turhautti, opin myös asioita, joita mielelläni toisin suomalaiseen kulttuuriin. Kävin myös yliopistolla vaihtareille suunnatun Chilen kulttuuri -kurssin, ja nyt tunnen tietäväni enemmän Chilen kuin Suomen politiikasta, historiasta ja taloudesta. Siispä tavoitteeni kieli- ja kulttuurivaihdosta toteutui.
La Católica kilpailee Chilen parhaan yliopiston tittelistä Universidad de Chilen kanssa. Opiskelijat ovat rikkaita ja motivoituneita. Opetus olikin pääosin laadukasta, vaikka järjestelmällisempää ja aikataulutetumpaa se olisi kyllä saanut olla. Kurssien alussa ei jaettu minkäänlaista aikataulua tai listaa kurssin tulevista tehtävistä, vaan elettiin päivä kerrallaan. Eräällä maisema-arkkitehtuurin workshop-kurssilla opettaja antoi tuosta vaan viikon lisäaikaa aluksi sen takia, ettei itse ollut suunnitellut kurssin aikataulua etukäteen hyvin ja sen jälkeen siksi, että vain meidän ryhmämme sai palautettua ajallaan. Lisäksi monella kurssilla arvosanat olivat julkista tietoa kaikkien kurssilaisten kesken. Pääsääntöisesti kursseilla oli kuitenkin paljon tehtävää ja opetus inspiroivaa.
Vaihto ei onnekseni ollutkaan pelkkää biletystä, kuten olin luullut. Toki joillakin oli iso kaveriporukka, jonka kanssa oli helppo mennä baariin, kun suuren ihmismäärän kanssa on hankala lähteä museoon tai viikonloppureissulle. Itse lopulta arvostin sitä, että minulla oli muutama hyvä ystävä, joiden kanssa harrastin kulttuuria, kokkailin kotona, vietin iltaa ja kävin avartavia keskusteluja. Lopulta jokainen tekee vaihdosta omannäköisensä.
Mitä sitten opin? Maisema-arkkitehtuurista tai kaupunkisuunnittelusta olisin varmasti oppinut enemmän jäämällä Suomeen ja tekemällä studiokurssin, mutta pääpainoni vaihdossa olikin inspiroitua uudesta kulttuurista. Alamme on niin laaja ja monipuolinen, että voin varmasti hyödyntää näkemääni ja kokemaani jatkossa. Santiagossa on enemmän asukkaita kuin Suomessa, ja ilmansaasteet, eri asuinalueet köyhille ja rikkaille, ruuhkat ja kaupunkivihreän vähäisyys huono-osaisilla asuinalueilla ovat arkipäivää. Näin ollen suurkaupungin ongelmat mietityttivät monesti. Opin myös, että katolisissa maissa kaupunkipuistot ovat erityisen tärkeitä ihmisten henkisen hyvinvoinnin kannalta, sillä monesti muuta paikkaa kuhertelulle ei ole. Joskus tosin oli parempi kääntää katse muualle, jottei näkisi sellaista, mikä oman näkemykseni mukaan ei ole tarkoitettu päivänvaloon julkiselle paikalle.
Koin olevani turvassa koko vaihtoni ajan, vaikka lähdinkin lopuksi itsekseni reppureissailemaan Peruun ja Boliviaan ja vaikka monet chileläiset varoittivat Santiagon vaaroista, etenkin kun olin heidän mielestään niin blondi (ruskeat silmät ja ruskeat hiukset). Mitään ei siis sattunut, mitä nyt aurinkolasini varastettiin, ellen sitten itse jättänyt niitä huolimattomasti johonkin. Vaikka Suomi-ikävä kesää kohden kasvoikin, tuntuu, että vaihto hujahti ohi silmänräpäyksessä. Onneksi ehdin kuitenkin matkustelemaan Chilessä, Argentiinassa, Perussa ja Boliviassa sen lisäksi, että tutustuin Santiagoon, sen monimuotoisiin kaupunginosiin ja sitä ympäröiviin vuoriin. Kokemuksistani voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon lisää, mutta jos haluat kuulla enemmän, voin kertoa livenä vaikkapa pisco sourin tai chileläisen punaviinin ääressä.
Olivia Mahlio, 5. vuosikurssin maisema-arkkitehtuurin opiskelija ja Vistan ravistaja