Ainutlaatuinen tilaisuus päästä verkostoitumaan, näkemään ja oppimaan! Opiskelijahinta 50e (sis.lounas ja kahvi) + 25e iltajuhla (sis. buffetin!)

_____
Psst. Vistalaisilla on mahdollisuus päästä tapahtumaan myös talkoolaisena. Ota yhteys Jenniin, jenni.m.koskinen@aalto.fi

https://www.facebook.com/events/277603969091960/?fref=ts

Pauligin huvilan takana Helsingin Töölössä on kaupunkimehiläistarha

Kaupunkiviljelystä on viime vuosina tullut suosittua, ja mukana on tullut kaupunkimehiläisten tarhaus. Aalto-yliopistokin on trendikkäästi mukana kolmivuotisessa kaupunkimehiläisiin liittyvässä biotaideprojektissa. Kuulostaa äkkiseltään paitsi hauskalta, myös vähän hassulta. Onko kyseessä samanlainen villitys, kuin katto- ja seinäpuutarhat, joiden hyöty vaivaan ja vaadittaviin rakenteisiin nähden joskus osoittautuu epäkäytännöllisen pieneksi? Miksi mehiläisiä siis kannattaa tarhata kaupungissa?

Mehiläisten sukupuutto

Mehiläisten katoaminen on muodostunut maailmanlaajuiseksi ongelmaksi. Pääsyynä pidetään mehiläisille vaarallisia torjunta-aineita, jotka kiellettiin EU:ssa viime keväänä.  Albert Einsteinin kerrotaan sanoneen, että jos mehiläiset häviäisivät, ihmiskunta selviäisi vain pari vuotta. Sukupuutto ei Tiede-lehden mukaan olisi edessä, mutta maailmanlaajuinen ruokahuolto kärsisi. Yli kolmannes ihmiskunnan ravinnosta on suoraan tai mutkan kautta riippuvaista mesipölyttäjistä. Monilla mehiläisviljelyyn erikoistuneilla nettisivuilla kerrotaankin kuinka mehiläistarhaaja on maailmanparantaja.

Kaupunkiinko?

Suurissa kaupungeissa on viljelty mehiläisiä jo pitkään esim. Pariisin oopperatalon katolla. Helsingistä niitä löytyy ainakin Lasipalatsin katolta, ravintola Savoyn kattoterassilta ja Yhdysvaltain suurlähetystön pihalta Kaivopuistosta. Myös Ravintolakoulu Perholla on pesiä Töölössä. Urbaanin ympäristön etu on mesikasvilähteiden määrä ja kasvukausi. Kaupungissa on ympäröivää maaseutua lämpimämpää, on kasvukausi ja siten myös mesikausi pidempi.  Kukkalajeja voi olla paljon enemmän kuin maaseudulla, mikä antaa hunajaan myös oman erityisen makunsa. Saasteita ei ilmeisesti tarvitse pelätä, vaan kaupunkihunajan väitetään olevan itse asiassa puhtaampaa, koska kaupungeissa käytetään maaseutuhunajaa vähemmän hyönteismyrkkyjä ja torjunta-aineita.

Mehiläiset eivät pistä, ellei niitä erityisesti häiritä. Kahviloiden asiakkaat saavat olla rauhassa, koska mehiläiset eivät ole kiinnostuneet ihmisten ruoasta ja juomasta. Itse asiassa mehiläisten läsnäolon voi sanoa lisäävän kaupunkien viihtyisyyttä, koska auttavat kukkien ja muiden mesipölyttäjiä vaativien kasvien viljelyssä. Samalla kaupunkilaisten hyötypuutarhojen sadon määrä ja laatutaso paranevat. Mehiläisistä on hyötyä yllättävissä tapauksissa, kuten lehmuksen lehdillä elävien kirvojen vähentämisessä. Lehmuksenkorukirvojen erite ns. mesikaste aiheuttaa helposti hajuhaittoja. Viimekesänä ilmiö herätti huomiota Esplanadilla, kun erite pudotessaan kivituhkalle alkoi haista.

Kokemuksia kaupunkimehiläisistä

Stadin tarhaajien ja hunajafrendien puheenjohtajan Markku Pöyhösen mukaan kokemukset kaupunkimehiläisistä ovat olleet niin hyviä, että  niiden tarhaamista on kokeiltu aina vain kummallisemmissa paikoissa. Mehiläisiä on itse asiassa pidetty  Helsingissä jo kymmenen vuotta. Kattopaikat ovat tähän asti toimineet moitteetta.  Vain Kaapelitehtaan katolta on jouduttu siirtämään pesät pois, koska lähistöllä ei ollut tarjolla tarpeeksi ruokaa mehiläisille. Ravintola Savoyn keittiöpäällikkö Kari Aihisen mukaan katolta on vuonna 2012 kerätty 220 kg hunajaa, joiden maku vaihtelee mehiläisten ruokavaliosta riippuen. Alkukesästä mukana on vivahde Esplanadin lehmuksista. Lehmushunaja onkin kaupunkitarhojen erikoisuus, sitä ei saa maaseudulta. Pauligin huvilan takapihalla Töölössä tuotetaan puhdasta lehmushunajaa vuodessa n. 50 kg. Sen tuntee koostumuksesta, väristä ja erityisesti mausta, joka on mintunomainen ja vahva, kuvailee  Merja-Riitta Laurila Stadin tarhaajista ja hunajafrendeistä. Lasipalatsin katonkin mehiläistarhaus vaikuttaa onnistuneelta: hunajaa tuli jo ensimmäisenä kesänä 74 kiloa. Projektin alkupäivinä tosin tuuli sieppasi mehiläisparven ja lennätti sen sisäpihan terassialueelle. Auringon taas paistaessa ne löysivät takaisin pesään.

Mehiläiset suunnittelussa

Eri kaupunkien järjestyssäännöt suhtautuvat eri tavoin mehiläistarhaukseen, joten ensimmäisenä kannattaa ottaa selvää niistä. Mehiläiset lentävät noin kolmen kilometrin säteellä mehiläispesästä, joten tällä alueella tulisi olla riittävästi kukkivia mesikasveja, mielellään myös pesän välittömässä läheisyydessä. Paikka ei saa olla liian paahteinen kesähelteellä, muttei täysin varjossakaan. Pesän edessä tulee olla muutama metri tilaa ennen kulkuväylää, jotta mehiläiset pesästä lähtiessään saavuttavat lentokorkeutensa eivätkä törmää ohikulkeviin ihmisiin. Toinen vaihtoehto on rakentaa tarhan ympärille tarpeeksi korkea puinen aita, jotta mehiläiset lentävät ohi kulkevien ihmisten ylitse. Yhdysvaltalainen kaupunkiviljelijöiden internetyhteisö Urban Farm Online suosittelee noin kahta ja puolta metriä. Stadin mehiläistarhaajien ja hunajafrendien Markku Pöyhösen mukaan vähintään puolentoista metrin aita tai kasvillisuus on hyvä ympäröidä mehiläistarhoja, koska mehiläiset voivat törmätä ihmisiin vielä viidenkymmenenkin metrin kohdalla, mikäli ihmisten ja mehiläisten reitit kohtaavat. Tilaa tarvitaan myös pesän ympärillä tapahtuvia hoitotoimenpiteitä varten. Paikan tuleekin olla helppopääsyinen. Rakennusten katot ovat periaatteessa hyviä paikkoja mehiläispesille, mutta jopa kymmenien kilojen painoisten hunajalaatikoiden kantaminen alas katolta kannattaa huomioida. Mehiläistarhan sijoittaminen kaupunkiviljelmien yhteyteen voi olla hyvä ratkaisu. Silloin hyötyvät sekä kasvit että mehiläiset. Yhden mehiläispesän hankinta aiheuttaa hoitoon tarvittavine välineineen kaikkineen kustannuksia noin neljästä sadasta tuhanteen euroon.

 

Linkkejä:

Mehiläiset muuttavat Helsinkiin http://www.hs.fi/kaupunki/Mehil%C3%A4iset+muuttivat+Lasipalatsin+katolle+Helsinkiin/a1369187013735

Kaupunkiviljely ja mehiläiset http://www.dodo.org/kvdodoorg/miten/mehilaiset-apuun/

Urban Farm Onlinen vinkit aloittelijalle http://www.urbanfarmonline.com/urban-livestock/bee-keeping/start-beehive.aspx

Käytännön ohjeet mehiläistarhauksen aloittamiseen http://www.slideshare.net/hunajanet/minustako-mehilistarhaaja

Mehiläishoitajien yhdistys http://www.mehilaishoitajat.fi/

Kritiikkiä: kaupunkimehiläistarhauksen riskit http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-2392608/Keeping-bees-cities-actually-BAD-City-hives-run-risk-insect-starvation.html

Mehiläisten sukupuutto http://www.hs.fi/tiede/a1362125757071

Kaupunkimehiläisiin liittyvä biotaideprojekti http://melliferopolis.net/

I början av mars åkte jag till Freiburg, en stad i storlek ungefär med Tammerfors, i Tyskland för att hälsa på en vän som är där på utbyte. Innan resan råkade jag komma in på Freiburgs hemsida och det var först då det slog mig att min vän studerar i en av de städer i Europa, och kanske även världen, som satsat mest på miljövänlighet och hållbar utveckling. Plötsligt blev målet med min resa inte endast att få träffa min vän utan jag började även fundera på hur en stad som redan länge haft hållbar utveckling som ett av sina huvudmål kan se ut. Syns detta i stadsbilden, är det något som man förstår direkt man anländer till staden eller ser det ut som i vilken annan europeisk stad som helst?

För flyg- och tågresan dit skrev jag ut en broschyr av Freiburg stad om ”den gröna staden Freiburg”, som beskrev deras sett att se på hållbar utveckling och metoder att förbättra hållbarheten. Jag bläddrade förstrött i den och fick en bild av att staden faktiskt inte avser endast förnybar energi och solpaneler, då de syftar på den gröna staden, även om detta är vad staden, även kallad Tysklands soligaste stad, kanske är mest känd för. Här påstås även avfallssortering och -hantering vara något av en sport och kollektivtrafiken i form av ett fungerande spårvagnsnät sägs betjäna 65 % av stadens befolkning.

Men det första jag lade märke till då jag anlände till Freiburg var nog ändå grönskan. Kanske berodde det på att våren här var i full gång, till skillnad från i det Finland jag lämnat, men växtlighet, både i form av dagvattenshantering och i rekreations- och stadsbildsupplyftande syfte, är även en del av Freiburgs stadspolitik. Det växer gräs mellan spårvagnsskenorna, alla gångvägar är kantade med buskar i mängder och på vägrampernas kanter och branta stödmurar växer täckande klängväxter.

Grönskan slutade heller inte här. Precis intill Freiburgs gamlastad och stadskärna ligger Schlossberg, ett 456 meter högt skogsbeklätt berg. Från bergets topp har man utsikt över hela Freiburg, men också tillgång till vandringsrutter i mängder, som fortsätter in i det stora skogsområdet Schwarzwald, innefattandeTysklands näst största naturreservat med en area på 370 000 hektar. Tänk att kunna bege sig ut på en flera timmars vandringstur längs skogsstigar och -vägar, över berg och öppna ängar, och detta direkt från gågatan i centrum. Det märks även i övrigt att tyskarna älskar att vandra och kanske är det därför man i Freiburg är mycket mån om sin omkring natur. Hela 90% av stadens skogsmark utgör skyddat landskapsområde och innefattar samtidigt 450km vandringsleder, något som även lockar nästan fyra miljoner besökare till området årligen.

Förutom vandrandes kan man även med tåg ta sig ut till omkringliggande byar, sjöar och odlingslandskap. Rälstrafiken utgör en viktig del av stadens trafikpolitik och förutom tågtrafiken utgör ett välutbyggt spårvagnsnät grunden för stadens fungerande kollektivtrafik. Lugnet, som till stor del berodde på frånvaron av bilar, var också något jag direkt lade märke till då jag anlände till staden. Hela kärncentrumet är bilfritt, bestående av endast gågator och spårvagnsrutter, men också studentbyn är mer eller mindre avgasfri och påminner om ett stort parkområde med ett antal bostadshus utplacerade intill spårvagnshållplatsen.

Solpaneler täckte såklart de flesta hustak, men till min förvåning skymtade endast tre vindmöllor i horisonten. Vindkraft var något jag hade väntat mig också skulle vara stort här. Om detta var på grund av djurskydd, dåliga vindförhållanden eller av annan orsak fick jag inte klart för mig, men som Tysklands soligaste stad kanske satsningen på solenergi är mer lönsam i Freiburg.

Aurinkoinen kevätpäivä Skotlannissa, kukkivat narsissit ja poluilla juoksenteleva iloinen päiväkotiryhmä. Fyvien linna Aberdeenshiressa tarjoaa upean elämyksen tiluksille käyskentelevälle. Mutta kuka päättää, mihin muotoon koristepensas leikataan? Olisiko linnan puutarhurin työ unelma-ammatti tentteihin väsyneelle maisema-arkkitehtiopiskelijalle?

Fyvie castle on yksi Skotlannin suurimmista ja vaikuttavimmista linnoista. Linnan historia ulottuu 1200-luvulle ja jokainen sitä hallinneesta viidestä suvusta on lisännyt linnaan tornin. Linnaa on muokattu keskiaikaisesta linnoituksesta eri aikojen muotivirtausten mukaisesti, ja sen nähtävyyksiin kuuluvat myös katetut tenniskenttä ja keilailurata.  Puutarha koostuu perusbrittiläisistä aineksista; keittiöpuutarhasta, hedelmätarhasta ja metsäisestä, villistä puutarhasta. Aikaisemmin keittiöpuutarha oli aivan linnan vieressä, mutta esteettisten arvojen korostuessa linnan välitön ympäristö muutettiin ’pleasure garden’ tyyppiseksi puutarha-alueeksi, jossa on tarkoitus vain viihtyä. Tilukset maisemoitiin 1800-luvulla viktoriaanisten ihanteiden mukaisesti. Tällöin linnan läheisestä suoalueesta tehtiin tekojärvi. Vielä 1900-luvun alussa linnan asukkaat saivat nauttia viikunoista ja persikoista, joita kasvatettiin suuressa kasvihuoneessa.

Linna siirtyi vuonna 1984 the National Trust for Scotland- säätiön hallintaan. Se avattiin laajoine taide- ja antiikkikokoelmineen yleisölle. Linnaa kehitettiin aluksi turistikohteena nimenomaan rakennusten ehdoilla ja puutarhaa ja maisemaa pidettiin toissijaisina. Puutarhaan suunniteltiin ja istutettiin avaamisen yhteydessä amerikkalainen puutarha kunnianosoituksena sen omistaneen suvun yhteyksillä Pohjois-Amerikkaan. Hedelmäpuutarhasta tehtiin avaamisen yhteydessä parkkipaikka. Linnassa järjestetään nykyisin paljon yksityistilaisuuksia, kuten häitä. Sen puutarhat ovat avoimia vieraille, sisätiloihin on pääsymaksu. Linnassa toimii myös kahvila.

Puutarha-alueita on viime aikoina kehitetty ja parkkipaikkaakin maisemoitu esimerkiksi kirsikkapuiden avulla. Linnan puutarhan suunnittelusta ja siellä tehtävistä töistä vastaa pääpuutarhuri Gordon Thomson. Hänen suurimpana projektinaan on ollut keittiöpuutarhan eli muureilla suljetun puutarhan osan uudistaminen ja parantaminen. Keittiöpuutarhaan on istutettu perinteisiä skotlantilaisia hedelmäpuita ja –pensaita sekä vihanneksia ja yrttejä. Ympäristönäkökohtien merkitys on korostunut linnan puutarhan hoidossa viime vuosikymmenenä. Vihannekset ja hedelmät kasvatetaan luomuna ja metsiin jätetään esimerkiksi lahopuuta aikaisempaa enemmän. Puutarhassa puuhastelevat myös läheisen päiväkodin lapset, mikä on esimerkillistä ympäristökasvatusta ja puutarhalle hyvää mainosta koko yhteisössä.

 

Villiä metsäpuutarhaa

 

Kulku hedelmätarhaan

 

Kirsikkapuita hedelmätarhassa

 

Entistä hedelmätarhaa, taustalla entisen kasvihuoneen seinät

 

 

Keittiöpuutarha eli walled garden

 

Kasvimaa keittiöpuutarhassa

Saatavilla oleva rahoitus vaikuttaa voimakkaasti puutarhan kehittämiseen. The National Trust for Scotland- säätiön toimintaan liittyy mielenkiintoisia piirteitä: pääpuutarhurin odotetaan hankkivan projekteilleen rahoitusta myymällä metsistä polttopuuta ja puutarhasta vihanneksia. Myös yksityisten ihmisten lahjoitusten merkitys rahoituksessa on suuri. Suurin kuluerä ja tällä hetkellä niukin resurssi puutarhan hoitamisessa on henkilöstö – tätä voidaan paikata vapaaehtoistyöllä. Hakemuksia vapaaehtoistyöhön puutarhassa on tullutkin viime aikoina erityisen paljon; puutarhanhoidosta on tulossa Skotlannissa entistä trendikkäämpää. Puutarhassa työskentelee pääpuutarhurin lisäksi alipuutarhuri ja kausipuutarhuri. Henkilöstön määrä on tiluksien laajuuteen verrattuna hyvin vähäinen. Aikaisemmin pelkästään hedelmäkasvihuoneessa oli töissä kolme kokopäiväistä puutarhuria.  Käytettävissä olevat resurssit vaikuttavat voimakkaasti puutarhan suunnitteluun: kitkemistä vaativia alueita pyritään vähentämään erilaisilla maanpeitekasveilla, kukkapenkkien nurmettamisella sekä katteiden käyttämisellä. Vihannesten kasvukausi on alueella suurin piirtein yhtä pitkä kuin Suomessa – istutustöihin päästään toukokuussa. Muuten puutarhatöitä voidaan tehdä ympäri vuoden lumen ja roudan puuttuessa, mutta esimerkiksi rikkakasvien kasvukausi on vastaavasti pidempi. Tämän vuoksi ympärivuotinen työvoimantarve on suurempi kuin Suomessa. Pääpuutarhuri vastaa paitsi puutarhan suorittavista töistä myös suunnittelusta ja alueiden kartoituksesta. Alueet kartoitetaan perinteisillä menetelmillä eli käsin, eikä esimerkiksi paikkatietojärjestelmiä käytetä ollenkaan. Puutarhureilla ei ole juuri muodollista koulutusta vaan he oppivat menetelmät työssään. Pääpuutarhuri Gordon Thomson oli ensin harjoittelussa taimitarhalla ja kävi käytännön työn ohella kirjekurssin puutarhanhoidosta. Ennen Fyvie- linnan työtä hän oli toisen linnan alipuutarhurina. Puutarhurin palkka ei ole erityisen kilpailukykyinen johtuen alueen korkeista asumiskustannuksista ja haussa olevaan alipuutarhurin paikkaan on tullut vain muutamia hakemuksia. Säätiö on palkanmaksajana kuitenkin varma ja se on pystynyt viime vuosina maksamaan esimerkiksi palkankorotuksia, jotka Britannian julkisella sektorilla on suureksi osaksi jäädytetty.

Linnan nykyinen pääpuutarhuri on onnistunut parantamaan puutarhan asemaa tärkeänä ulkoilualueena ja historiallisena kohteena. Puutarhan hyvän hoidon ja suunnittelun lisäksi viestinnällä on ollut tässä suuri merkitys. Koko linnan alue on lanseerattu virallisesti nimellä Fyvie castle & gardens  aikaisemman Fyvie castle:n sijaan ja puutarhaan on tulossa kasvien historiaa esitteleviä opasteita. Huolellisen suunnittelun avulla puutarhasta voidaan kehittää erityistä perinnepuutarhaa, ja profiilin nostaminen auttaa hankkeiden rahoittamisessa. Onkin kiinnostavaa, miten kiinteistön suhde ympäristöönsä on viime vuosisadan aikana muuttunut: aikaisemmin linnanherrat olivat voimakkaita vallankäyttäjiä, joilta odotettiin hyväntekeväisyyttä. Nyt linnan puutarha on riippuvainen sitä ympäröivästä yhteisöstä ja sen panoksesta alueiden kehittämiseen ja ylläpitoon.

 

Lähteet:

Pääpuutarhuri Gordon Thomsonin haastattelu, Fyvie Castle & Gardens esite, kirjeenvaihto Robert Grantin kanssa (Head of Gardens & Designed Landscapes, NTS)

Lisätietoa:

Fyvie castle, virallinen kotisivu http://www.nts.org.uk/Property/Fyvie-Castle/

An Inventory of Gardens & Designed Landscapes in Scotland (1987) (Vols 1-5)  http://www.historic-scotland.gov.uk/gardens

Researching historic gardens in Scotland: a guide to information sources http://www.snh.gov.uk/publications-data-and-research/publications/search-the-catalogue/publication-detail/?id=1090

Arkkitehtuurin laitos on hiljattain yhdistynyt Taideteollisen korkeakoulun kanssa muodostaen Aalto ARTSin laitoksen. Osana uudistusta myös kanditutkinto uudistuu, minkä myötä arkkitehtuurin laitokselle tulee uudet, yhteiset opinnot. Vanhoilla kuvataidekursseilla on opiskeltu maalauksen periaatteita lähinnä esteettisestä näkökulmasta, mutta uusissa taideopinnoissa tullaan tutkimaan myös laajemmin taiteen yhteiskunnallisia merkityksiä. Tuleekin olemaan kiinnostavaa, miten opintojen uusi taidenäkökulma tulee laajentamaan ajattelua maisema-arkkitehtuurista. Tässä artikkelissa pohdin näitä kysymyksiä.

Taide, aika, paikka ja maisema-arkkitehtuuri

Maisema-arkkitehtuurin historiallista kontekstia opetetaan nykyäänkin Nykyajan maisema-arkkitehtuurin ja Puutarhataiteen historian kursseilla. Nämä kurssit tulevat tutkinnonuudistuksessa yhdistymään omaksi kokonaisuudekseen. Kursseilla on käsitelty, millaiset aatteet ovat vaikuttaneet maisema-arkkitehtuuriin ja miten maisema-arkkitehtuurin ja puutarhojen merkitys on muuttunut vuosien, taloussuhdanteiden ja erilaisten ideologioiden muuttuessa.  Nyt näiden lisäksi tulee myös laajemmin taiteen merkityssuhteet yhteisten opintojen muodossa.

Maiseman ja taiteen suhde on kiinnostava. ARTSissa eli Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa on ilmiselvää, että maisema-arkkitehtuuri on taidetta. On kuitenkin tärkeää ottaa huomioon, että maisema-arkkitehtuuria ei ole aina käsitetty taiteeksi. Se, onko maisema käsitetty taiteeksi on muuttunut hyvin paljon siihen käytettävien resurssien mukaan. Hyvinä aikoina maisema-arkkitehtuuri voi olla taidetta. Mutta se on lähes aina myös jotain muuta. Maisema on muuttuva kokonaisuus, johon luonnonvoimat vaikuttavat. Siinä on siis aina mukana tieteellinen komponentti.

Onko maisema-arkkitehtuuri enemmän taidetta vai tiedettä, onkin kysymys, jonka tasapaino on myös vaihdellut – ja jonka molemmilla puolilla on ollut kannattajia. Esimerkiksi Ian McHarg on esitellyt tieteellisiä lähestymistapojaan maisemaan kirjassaan Design With Nature, joiden pohjalta on luotu nykyinen maisema-analyysi. Mutta monet muut ovat lähestyneet maisemaa taiteen näkökulmasta, joskus jopa sivuuttaen maiseman luonnolliset elementit kokonaan, kuten kanadalainen maisema-arkkitehti Claude Cormier ja hänen luomansa Lipstick Forest, maisema punaisista muovisista pylväistä.

Maisema on siis muutakin kuin luontoa – se voi olla täysin keinotekoinen. Se on konsepti, joka on ihmisaistein ja ihmismielellä määritetty. Mikä kaikki voi siis olla maisemaa?

Virtuaaliset maisemat

Virtuaalitekniikoilla luodut virtuaalimaisemat ovat ensinnäkin oivallinen työkalu maisemien suunnitteluun ja tehtyjen suunnitelmien esittelyyn. Tämä korostuu etenkin 3D-teknologian kehittyessä. 3D-lasien kanssa esitetty immersiivinen maisema, jossa on käytetty liikkeentunnistusteknologiaa, voi luoda lähes todentuntuisen kokemuksen maisemassa liikkumisesta.

Virtuaalisessa maisemassa pääsee toisekseen irti tosielämän rajoituksista. Voi siis unohtaa tieteellisen puolen – ilmasto-olosuhteiden ja maaston asettamat rajoitukset. Virtuaalisissa maisemissa pääsee toteuttamaan niitä mielikuvituksellisimpia asioita, joita ei pääse toteuttamaan oikeassa elämässä.

Mutta onko virtuaalinen maailma kuitenkin aina vain parannus todellisesta maailmasta? Ehkä kuitenkin molemmilla on omat etunsa. Peleissä esimerkiksi voi luoda mahdottoman kauniita maisemia, joita luonnossa ei voi edes nähdä. Mutta näitä ei voi kuitenkaan kokea täydellisyydessään. Luonnossa maiseman voi kokea kaikilla aisteillaan ja tunteilla, joita esimerkiksi suora auringonpaiste, kevään tuoksut ja versovat silmut herättävät.

Maiseman kokeminen on myös tilannesuhdanteista. Esimerkiksi työmatkan rantareitin aiheuttamaa hyvänolontunnetta raikkaana kevätaamuna on vaikea replikoida minkäänlaisessa virtuaalimaailmassa, sillä tunne on täysin tilanteeseen suhteessa: Vastaava kokemus ei ehkä toteuttaisi samaa tunnetta ellei kyseessä olisi juuri vaikkapa työmatka stressaavana aamuna, jolloin auringonsäde ja tuulenvire sekä heleä maisema luovat toivotun helpotuksen.

Voiko maisema olla tarina?

Yksi kiinnostava ulottuvuus maiseman ja taiteen suhteessa ovat tarinat. Tarinoissa esiintyy maisemia. Mutta voiko maisema luoda myös tarinaa?

Yleensä maisema-arkkitehtuurissa ei ajatella maisemaa tarinallisessa merkityksessä samalla tavalla kuten vaikkapa novellia tai sarjakuvaa, vaan työskennelläään muotokielen kautta. Mietitään siis esimerkiksi sitä, miten eri tilaelementit sointuvat keskenään. Onko löydettävissä jokin toistuva muoto? Ovatko sen variaatiot harmoniassa keskenään? Kiinnitetään huomiota, millaisia tiloja syntyy, miten tilan rajat muodostuvat ja mitä toimintoja tilalla voi olla.

Maisema-arkkitehtuurin tieteellisessä keskustelussa  on tosin myös pohdittu, voiko maisemalla olla merkitystä samalla tavalla kuin puhutulla kielellä. Esimerkiksi muotokielen eri elementit olisivat kuin sanoja, jotka yhdessä muodostavat kertomuksen. Tästä tehty johtopäätös on kuitenkin, että tällä tavalla muodostetut kertomukset voivat olla vain hyvin suppeita. Muodolla ja vaikkapa erilaisten muotojen kontrasteilla voi esittää vain hyvin rajallisen määrän asioita – ja nämä asiat jäävät usein hyvin symbolisiksi ja monin tavoin määriteltäviksi.

Yksi ulottuvuus maiseman ja merkityksen suhteessa on tarinoiden, esimerkiksi elokuvien ja kertomusten tapahtumapaikoissa. Tarinoiden maisemat luodaan jonkinlaista tunnelmaa ja tyylilajia esittämään. Ne luovat viittauksen aiemmin luotuun tarinoiden verkostoon, siihen millainen maisema on aiemmin liitetty tietynlaiseen tarinaan.  Esimerkiksi karu ja paljas maisema on liitetty melankolisuuteen tai kauhuun.

Tällaiset mielleyhtymät ovat läsnä myös luonnonmaisemissa. Ne perustuvat osin myös ihmisen evolutiiviseen biologiaan – hedelmätön maa ei ylläpidä elämää, joten se koetaan uhkaavana. Nämä evoluutioon perustuvat tunteet otetaan huomioon myös esimerkiksi puistopolkua suunnitellessa. Kun polku sijoittuu jonkin tilanrajan varrelle, esimerkiksi metsän viereen, syntyy turvallisuudentunne. Tämä perustuu siihen, että ihminen kokee olonsa uhatummaksi keskellä tyhjää aukeaa, jossa muinaisella savannilla pedot saattoivat hyökätä.

Ottaen huomioon evolutiivisen historian ja tiedostetusti tai tiedostamatta maisemaan luodut tai sieltä löydetyt viittaukset, maisema voi itse asiassa kertoa tarinaa monella tavalla. Aina maisema kertoo myös tarinan syntyhistoriastaan – tuhatvuotiset puut kertovat aivan eri tarinan kuin teollisuuspuisto Duisburg-Nord, joka on muutettu puistoksi ja esimerkiksi rock-konserttien tapahtumapaikaksi teollisuuskäytön päättymisen jälkeen.

Kiinnostavaa maisema-arkkitehtuurissa onkin, miten otetaan huomioon paikan, johon suunnitelma luodaan, syntyhistoria. Mitä voi säilyttää paikan uniikista luonteesta?

Toinen kiinnostava seikka on, miten muotokielelliset seikatkin voivat sitoa maiseman osaksi eräänlaista tarinaa. Esimerkiksi tietynlaiset pehmeät, biomorfiset muodot, vaikkapa Marco Casagranden Sandworm, tuovat mieleen eräänlaisen elävän olennon. Muodot voivat myös tuoda mieleen muita maisema-arkkitehtuurikohteita asiaan perehtyneelle – näin alkaa syntyä tyyli, jossa tietynlaiset piirteet korostuvat. Tietynlaisia tyylisuuntauksia on tunnistettavissa nykyäänkin – usein yksittäisellä suunnittelijallakin on hänelle itselleen tunnistettava tyyli. Muutkin voivat ihastua tyyliin ja kopioida sitä itselleen. Tyylisuuntia seuraamalla alkaa syntyä eräänlainen viittausten ketju, johon uudet maisema-arkkitehtuuriteokset sijoittuvat. Luotu paikka ikään kuin sijoittuu osaksi eräänlaista maisemien tarinaa.

Kolmas tapa muodostaa tarinaa maisemalla on miettiä, millaisia tarinoita tilan käyttäjät voisivat kokea tilaa käyttäessään. Tilan käyttö on kuitenkin suunnittelun päämäärä. Millaisia aktiviteetteja juuri tämä paikka ja tämän paikan ihmiset kaipaavat? Miten tämän paikan tarina asettuu osaksi ympäröivän seudun tarinoita?

Kuten sanottua, maiseman ja taiteen suhde on jatkuvassa muutoksessa. Maiseman visuaalinen puoli yhdessä sen toiminnallisen puolen ja vallitsevien luonnonvoimien kanssa muodostavat kokonaisuuden. Tästä kokonaisuudesta voi ottaa tarkasteluun ja korostaa erilaisia puolia. Esimerkiksi maiseman merkitys on eräs puoli, joka tuntuu jääneen hieman vähemmälle. Parhaimmillaan merkitys löytyy siis paikasta itsestään, ja sen uniikeista ominaisuuksista. Uusi tutkintorakenne tulee tuomaan varmasti kiinnostavia näkökulmia maisemaan, taiteeseen ja niiden sijaintiin yhteiskunnan merkitysten virrassa.

 Kirjoittaja: Elina Haapaluoma

Hyvää päivää!

Vistalla on oma lehti nimeltä Ravista, joka on ennen julkaistu kerran vuodessa. Nyt uusiemme nettisivujemme myötä Ravista tulee julkaisemaan juttuja täällä vista.ayy.fi sivustolla viikoittain. Jutut käsittelee lähinnä maisema-arkkitehtuuria, sekä yleisesti että opiskelijoiden näkökulmasta. Opiskelijoiden moninaisuuden takia jutut julkaistaan monipuolisina ja eri kielillä. Ensimmäinen juttu julkaistaan  tänään vapun kunniaksi.

God dag!

Vista har en egen tidning vid namn Ravista, som förut publicerats årligen. Eftersom vi fått en ny nätsida kommer Ravistas artiklar publiceras här på vista.ayy.fi veckoligen. Artiklarna kommer närmast behandla landskapsarkitektur, både generellt och hur det möjligtvis berör oss studerande. Eftersom vi har en mångsidig skara studerande, kommer även artiklarna att vara varierande och på olika språk. Vår första artikel publiceras idag vappen till ära.

Greetings!

Vista has its own paper called Ravista which has been published annually before. However, since we have a new web page we have decided to publice the articles here at vista.ayy.fi on a weekly basis. The articles will cover landscape architecture both generally and how it affects us students. Since we have a diverse group of students the articles will be both varied and  in different languages. Our first article will be published today in honor of wappu.

Vappu terveisin, vappen hälsningar och wappu greetings,

-Ravistaja, Peter tallberg

Keväisenä lauantaipäivänä, kun maan muut maisema-arkkitehtiopiskelijat hakeuivat ulos ja antoivat auringon ensimmäisten säteiden langeta piirustussalin valkaisemille kasvoilleen, kolme teki poikkeuksen. He kokoontuivat Kallion kirkon kupeeseen rakentamaan juuri tätä sivua, jota nyt luet.

Tälle sivulle tulee tietoa Vistan toiminnasta. Ravistajan johdolla tänne kerätään maisema-arkkitehtuuria käsitteleviä artikkeleita. Sekä itse tuottamiamme artikkeleita, että muualla olevia juttuja linkkeinä. Tämä toimii myös tietopankkina, tänne kerätään valokuvia tapahtumista ja muita tärkeitä asiakirjoja.

Vuoden 2014 hallitus on yhtä mieltä siitä, että pyrimme suuntaamaan vähät resurssimme työhön, joka on maisema-arkkitehtiopiskelijalle mahdollisimman hyödyllistä. Se työ ei ole juhlien tai illanviettojen järjestämistä vaan yhteistyötä yritysten ja muiden alan toimijoiden kanssa. Tarkoituksena on järjestää vielä keväällä tutustuminen johonkin alan yritykseen Helsingissä ja syyskaudella mahdollisesti tutustuminen Lepaan ammattikorkeakoulun hortonomikoulutukseen. Yleisenä ajatuksena on suunnata toimintaa niin, että se auttaa opiskelijoita ammatillisesti.

Hallituksen puolesta,

Antti Hannula pj.